|
*WELLHILLS
"IKOLA" - LITTER*
Mikä
on Ikola ja mistä se tulee?
Tarina nimen takaa!
Ikola on Moventas
Wind Oy:n tehdas Jyväskylän Etelä - Keljossa. Kyseinen yritys
valmistaa tuulivoimaloiden vaihteita eri tuulivoimalavalmistajille ympäri
maaliman. Tämän työnantajan leipiin siirryin 2006 ja sieltä matka
jatkui mittakoneiden parissa uudelle tehtaalle Keljoon marraskuussa 2008.
Tämän ajanjakson aikana mukaan kuvioihin astui myös nykyinen
aviopuoliso joka siirtyi myös uudelle tehtaalle. Totta kai työkaverit
rupesivat kyselemään "Ikola-vauvan" perään, joten tässä
nämä nyt sitten ovat - vaikkeivat ihan omaa tekoa olekaan: kaikki
kahdeksan terhakkaa rottweilerin alkua!
Nimet pennuille tulevat siis
tuulivoimavaihdevalmistuksen maalimasta ja
ovat varmaankin siinä suhteessa ainutlaatuisia.
Niin, ja meillehän ei tule enää sitä
ihmisjälkikasvua vaan jos ja kun näitä nelijalkaisia -
tulevaisuudessakaan.....
Pentue on linjaus käyttämääni kantanarttuun, FIN MVA
& TVA HK3 TOKO pm-01 & rm-02 Ukko-Pekan Nikitaan,
joka löytyy sukutaulussa kolmannesta polvesta. Tämä oli oikeastaan
ainoa mahdollisuus toteuttaa konkreettisesti
linjaus, mikäli sen halusi suorittaa. B-pentueessa kun vain Masilla ja
R-pentueessa Nitalla on jälkeläisiä.
Nikin jälkeläiset ovat olleet erittäin kauniita sekä
hyväluonteisia koiria, ja niillä olisi ollut taipumuksia
myös käyttöpuolelle mikäli omistajat olisivat kunnostautuneet sillä
saralla. Varsinkin R-pentueen koirat ovat olleet
vahvoja sekä luonnostaan tilavarunkoisia; siis lähemmäksi ns.
"vanhan ajan rottweilerieitä".
Olikin todella harmi että ehdottomasti tämän R-pentueen paras narttu
jäi aikoinaan käyttämättä
ja jäi vain kotikoiraksi omistajan lupauksista huolimatta.
Mitään isompia sairauksia ei Nikin jälkeläisissä
ole ollut ja ensimmäinen koira B-pentueesta kuoli
vasta 20.10.2008 - Riesan isä Masi - silloinkin syynä pitkälle edennyt
syöpä. Joten suht tervettä sakkia
nämä ovat olleet ja taustalla olevat koirat ovat eläneet yli
kymmenvuotiaiksi.
Klikkaamalla kuvaa saat sen näkymään suurempana!
Clicking picture You'll see it larger & it opens in own window!
|
WELLHILLS
CENTER MAX
"Max"
FI35159/09
Owner: Mika Sorsa & Minna Böös,
Leppävirta |
|
WELLHILLS
GLEASON-PFAUTER
"Jässi"
FI35160/09
Owner: Johanna Johansson, Vantaa |
Jässin ikioma kuvagalleria löytyy täältä, josta löydät aina
uusimmat kuvat!
Jässin
galleriaan tästä ==>> |
 |
 |
|
|

Matka kotiin sujui tähän tapaan vaikka hieman lämmin keli
olikin! |

Uudesta kodista löytyi tälläinen kiva lelu!
|
| 2.7.2009
Photo©Johanna Johansson |
|
WELLHILLS
HOLLOW SHAFT
"Rane"
FI35161/09
Owner: Jonna Vuolle, Mikkeli |
|
WELLHILLS
REFORM TRIREX
"Rölli"
FI35162/09
Owner: Teemu & Anne Karhunen, Lapinlahti |
 |
 |
 |
| Rölli-poika uudessa
kodissaan; 6.7.2009 Photo©Anne Karhunen |
|
WELLHILLS
RIDING WITH THE WIND
"Into"
FI35163/09
Owner: Juhani Hulkkonen, Piikkiö |
|
WELLHILLS
DRIVEN BY RESPECT
"Gitta"
FI35164/09
Owner: Kirsi & Jukka Konstig, Kulho |
|
WELLHILLS
IKOLA WIND CAPACITY
"Roxy"
FI35165/09
Owner: Kasv, & Soile Tanskanen,
Heinävaara |
|
WELLHILLS
IN TOUCH WITH THE WIND
"Primo"
FI35166/09
Owner: Kasv. & Joonas Liimatainen,
Jyväskylä |
Copyright ©Tanja
2000 ->. Do not dublicate without permission! Best viewed 1024 x 768
resolution and IE and Mozilla Firefox.
Any guestions about this homepage? Please send me a email!
|