Heizelwood Radja in KoiraNet-dogbase

Aholaita 8.5.2005 maalimiehenä Asko Hämäläinen.
Kuva © Hanna Rikkonen.

Huhtikuu 2004/April 2004

    Pinja haettiin Lohjalta 14.10.2001, seitsemän viikon ikäisenä. Kotimatka meni ihan kivasti, mutta Toivakassa nassikka sitten päätti että nyt riittää tämä makoilu ja tarvittaisiin jotain äksoniä. Rauhoittui kumminkin ja niin päästiin perille. Sopeutuminen silloin 2 ison koiran kanssa meni suhteellisen hyvin, mitä nyt "vanha-Rouva" katseli pentua ensin alkuun nenänvarttaan pitkin mutta hiljalleen hyväksyi tulokkaan.

    Koirana Pinja oli aika veikeä tapaus, sillä kun tuntui olevan vain 2 vaihdetta: on ja off. Vapaana mentiin täysillä ja koko ajan! Sitten suunnilleen lennosta paiskattiin makuulle nukkumaan. Toinen asia oli sen itsenäisyys, se oli kuin syntynyt camel bootsit jalassa, eli se kulki omia polkujaan jos sen pään otti. Muutaman kerran se häipyi pihasta omin lupineen kun silmä vältti vaikka tiesi saavansa siitä pöläytyksen mikäli kiinni jäisi. Ja kolmas asia oli vesi. Vesi oli erittäin ihana asia jos se oli järvessä ja yhden karkureissun jälkeen Pinja uikin sitten hallitusti liinassa, mutta anna olla jos kyseessä oli märkä maa, vesirapakko, vesisade tai pesu! Pinjan mielestä ne oli aivan jotain kamalaa! Vahingossakaan se ei vapaaehtoisesti rapakkoon astunut, saatikka kahlannut vesiojassa ja sateella se kierteli vain räystäiden alla ettei vain jalat kastuisi. Tassupesu meni pitkin hampain kyllä mutta kyllä koiraankin löytyi pituutta ja mataluutta kuin mäyräkoiraan kun kyseessä oli pesuoperaatio........

    Kun maitohampaat vaihtuivat pysyviin jäi Pinjalta puuttumaan kuitenkin alhaalta 2x P4 puuttumaan, ja leuka kuvattiin samalla kun koira kuvattiin PEVISA-tutkimuksessa. Kuvat vahvistivat sen että hampaiden paikalla oli yhtä tyhjä kolo myös leuassa eivätkä muut hampaat tulisi koskaan siirtymään siinä suhteessa sivulle että puuttuva kolo pienenisi.

    Minun oli myös tarkoitus astuttaa Pinja ja ottaa se riski että tulevan pentueen emällä puuttui hampaita, koska olihan koira muuten terve ja vaikutti suht hyvälle, mutta kuitenkin joku asia kolkutti takaraivossa että ei kannata jalostukseen käyttää ja niin luovuin tästä ajatuksesta. Pinjan oli tarkoitus jäädä minulle harrastuskoiraksi.

    Pinja ei ollut mikään helppo koira kouluttaa, ja totesinkin että se on koulutettava "koivuhalolla" vaikkei näin tehtykään. Saalisviettiä käytiin vahvistamassa puruissa ja lopulta sitä alettiin myös treenata kokeita silmällä pitäen. Suurin ongelma koiralla kuitenkin koko ajan oli se että sille ei maistunut kunnolla ruoka, joka vaikeutti puolestaan jäljen ajoa. Itse asiassa tuo huonosyöntisyys näkyi koko pentuajan, niin nälkä ei pennulla koskaan ollut että se olisi innoissaan tullut syömään niin kuin pennut yleensä! Oikein hirvitti välillä kun koira ei syönyt lähestulkoon mitään mutta painoa kertyi parhaimmillaan 2,5kg/viikko. Lisäksi koira oli aina liikkeellä joten kulutustakin oli.

Pinja oli isokokoinen mutta äärettömän hoikka koko ikänsä, eikä massaa tullut juuri koskaan tämän enempää.

    Kevättalvella 2003 huomasin jossain vaiheessa että koiran korvien sivuihin oli tullut pieniä valkoisia laikkuja, joita ensin ajattelin vain tappeluarviksi, koska nuori nartunalku tuon tuostakin haastoi matriarkkaa, mutta myöhemmin alkoi sitten väriä hävitä koiralta myös huulista sekä ylä- ja alaleuasta, nimenomaan kuonosta. Koira oli sittemmin kieltämättä aika koomisen näköinen kun pigmenttiä katosi enemmänkin! Pigmenttiä hävisi jonkin aikaa ja pikkuhiljaa osa siitä palasi sitten takaisin, mutta koskaan se ei tullut ennalleen. Pahin kato ajoittui vuoden 2004 ajalle. Koiralla todettiin vitiligo eli pigmenttikato ja jalostustarkastukseenkin tuli maininta puutteellisesta pigmentistä; samaan lomakkeeseen tuli siten myös merkintä puuttuvista hampaista.

Pinja keväällä 2003

    Vuosi 2005 oli treeneissä lähestulkoon katastrofaalinen kaikkien osa-alueiden suhteen! Kaikki mätti enemmän tai vähemmän vuoron perään, ja saavutuksiksi jäi vain TK1:n saanti. BH-koe saatiin kuitenkin suoritettua jo keväällä 2004.

    Kesäkuun 2005 lopulla yllättäen koira muuttui vaisuksi, oli kankea ja nousi aristellen ylös. Ei kuitenkaan ontunut mitään raajaa, ei ollut liukastunut tai treenit olisi olleet erityisen rankat, eli ei siis mitään näkyvää syytä että koira olisi loukannut itseään. Ei muuta kuin visiitille eläinlääkäriin jossa tutkimuksissa ei löytynyt myöskään fyysistä vikaa. "Hoikka koira jolla kuitenkin hyvät lihakset raajoissa, selkä aika lihasköyhä. Ei poikkeavuuksia kliinisessä tutkimuksessa."

    Koirasta otettiin kuitenkin verikoe, jossa muuten kaikki oli ok paitsi alarajoilla oleva hematokriittitaso; normaalisti kun arvo on 37 - 55%, oli Pinjalla tuo arvo ainoastaan 38%. Eläinlääkärikään ei osannut selittää miksi juuri vain tämä arvo on romahtanut. Normaalisti hematokriittitaso laskee alas koirilla jotka ovat joutuneet esim. onnettomuuteen jossa koiralla on suuria sisäisiä vammoja tai sillä on muuten ollut vakava verenhukka. Koira kuitenkin piristyi suht normaaliksi itsekseen eikä tutkimuksia hematokriitin osalta enää jatkettu. Myös kankeus ja aristelu hävisivät.

    Niki poistui lauman johdosta marraskuun 2005 lopulla, mutta se ei tuntunut Pinjan maailmaan juurikaan hetkauttaneen. Muutama viikko Nikin poismenosta Pinja alkoi sitten kokeilla omaa asemaansa suhteessa poikaani Juhaniin, mutta päämääräänsä koira ei kuitenkaan päässyt, eli pojan yläpuolelle. Vaikka Pinja komensikin poikaa välillä aika hurjan oloisesti, ei tomera miehenalku moisesta edes hätkähtänyt, vaan tomerana komensi koiraa petiin apunani.

     Kaikki näytti talvella menevän parempaan suuntaan ja tavoite kisoihin pääsystä näytti toteutuvan, oli kevät 2006 sitten aivan jotain muuta.  Purut alkoi tökkiä jälleen kerran; koira kyllä toimi jos oli hyvä päivä ja sitten välillä taas ei kun ei ollutkaan "oikea" päivä ja koira väisti hyvinkin passiiviseen suuntaan antamatta mahdollisuutta korjata asiaa. Sitten alkoi prakata terveys. Ensin hajosi etujalasta kynsi huhtikuun alussa ja juuri kun luultiin että päästään jatkamaan treenejä, tulehtui hännänpää ja samalla tulehdusta oli myös kannuskynnen vallissa, jossa oli myös selkeä paksuuntuma. Jostain syystä minulle tuli irronneen kynnen vuoksi "deja-vu" että noinkohan tämä on lopun alkua tämän koiran kohdalla...... Irronnut kynsi poistettiin rauhoituksessa koska sen toinen pää oli syvällä eikä sitä saanut poistettua itse. Kynsi ei kuitenkaan alkanut kasvaa enää normaalisti vaan liuskottui irti sitä mukaan kun uutta kasvua alkoi tulla. Koiran ruokaan lisättiin hivennäisiä ja kivennäisiä toivossa että edes ne auttaisivat kasvussa.

    Vaikka tässä vaiheessa tieto, että näihin aikoihin koira painoi n. 42 - 45 kg tuntuukin merkityksettömältä, oli sillä tulevaisuuden kannalta merkitystä.

    Antibioottikuurit eivät purreet eikä pikkukesän helteet paljoa tilannetta auttaneet, hännänpään tila vain paheni pahenemistaan eikä siitä otetuista koepaloistakaan saatu suuntaa mistä moinen johtuu. Iho oli muuttunut todella ohueksi, eläinlääkäri sanoikin koepaloja ottaessaan että iho hännässä on hauras kuin laho puu ja kuin hajoaisi pois. Häntä myös vuoti runsaasti eikä vuotokohdat arpeutuneet kiinni.

    Koska hännän päässä oli pakko pitää sidettä ja koiralla metallista kuonokoppaa ettei se saisi päähänsä repiä sidettä pois, sain monet kerrat selittää miksi koiralla on koppa! Lähestulkoon poikkeuksetta kysymys oli: "Onko tuosta koirasta tullut äkäinen?" tai "Onko tuo noin vihainen että sillä on pidettävä kuonokoppaa?"

    Lopulta 19.6.2006, noin kuukausi ensimmäisestä eläinlääkärissä käynnistä hännänpään vuoksi, tehtiin Pinjalle hännän amputointi, eli siitä tuli sitten "vanhanajan" rottweiler. Eläinlääkäri kuitenkin operaation jälkeen totesi että hännästä vuoti typistyksen yhteydessä poikkeuksellisen vähän verta. Typistyksestään huolimatta Pinja olisi saanut edelleen kilpailla niin näyttelyissä kuin kokeissakin, koska sille hankittiin eläinlääkintätodistu SKL:n todistuksella. 

    Koira punnittiin ennen rauhoitusta amputaatioon, ja se painoi tuolloin 37 kg.

    Töpö parantui kuitenkin loppujen lopuksi hyvin, ja koira alkaa olla taas oma itsensä. En ainakaan huomannut mitään eroa koiran liikkeissä tai kyvyssä hallita kehoaan saati pitää itsensä tasapainossa ilman häntää, ja alussahan muutos on koiralle suurin. Samalla tavalla tuo loikki menemään metsässä ja ojien yli tai teki käännökset kovassa vauhdissa kuten ennenkin jne.

Ennen ja jälkeen

Tässä vielä vertailun vuoksi kuvat Pinjasta ennen ja jälkeen typistyksen.
Vasemman puoleinen kuva on otettu kesällä 12.6.2004 ja oikean puoleinen 3.7.2006. Kummankin kuvan saat isommaksi klikkaamalla kuvaa.

    Näillä eväillä päästiin vuoteen 2007, häntä tuntui parantuneen eikä alkanut myöhemminkään haitata koiran liikuntaa ja elämistä; eikä töpö aristanut millään lailla vaikka siihen koskikin. Vuodenvaihteen 2007 tuntumassa perheeseen muutti myös "pikkuriiviö Belgiasta" eli Nova Pinjankin elämää vauhdittamaan. Hyvin nämäkin kotiutuivat keskenään, mitä nyt pentu iski naskalihampaansa milloin mihinkin.

    Tammikuussa tilanne kuitenkin paheni, ripulointi ja oksentelu ei vain ottanut hellittääkseen joten uusi reissu klinikalle oli edessä. Taas kerran otettiin läjä verikokeita ja röntgenkuvat vatsasta sekä keuhkoista. Vatsasta löytyi mahdollinen vierasesine, mutta mikä se oli sitä ei pystytty kuvan perusteella todentamaan, sekä keuhkoista pistemäisiä varjostumia ympäriinsä.

    Sain leikkausajan vajaan viikon päähän, jossa tutkittaisiin mitä röntgenissä näkynyt varjostuma pitäisi sisällään. Sovin jo valmiiksi eläinlääkärin kanssa että mikäli sieltä löytyisi kasvain, saisi koira jäädä samantien leikkauspöydälle ja lähteä sateenkaarisillalle. Mahasta ei kuitenkaan kasvainta löytynyt, mutta jotain muovia kuitenkin! Olisiko ryökäle mustasukkaisuuksissaan sitten vetänyt sitä napaansa vai mistälie olisi muovit kitusiinsa vetänyt. Jälleen kerran lääkekuuri, kipulääkettä ja seurataan rauhoittuuko maha ja alkaako koira lihomaan.

    Kun verikokeita otettiin taas läjäpäin, pistettiin muutamia tutkittavaksi myös Tampereelle VetLab:iin, joissa tutkittiin mm. haiman vajaatoimintaa, Addison-tauti (ACHT-tauti), elektrolyyttitasoa jne. Samalla lähtettiin näyte myös DNA-pankkiin koko sairaushistorian kanssa, josko sieltä tulisi sitten joskus aikoinaan jonkinlaisia tuloksia. Näiden kaikkien mukaan koiran kuitenkin olisi pitänyt olla terve ja kunnossa!

    Yhtenä vaihtoehtona oli myös aloittaa kortisonikuuri, mutta konsultaation jälkeen päädyttiin kuitenkin jättää aloittamatta. Elimistö oli jo muutenkin liian epätasapainossa ja sekaisin, eikä kortisoni ainakaan auttaisi asiaa.

    Koiran paino oli jälleen pudonnut hännän amputaatiosta, ja koira painoi nyt vain 33kg! Tämä on jo aika paljon kun muistaa lähtötilanteen, n. 45 kg, eli painoa oli nyt hävinnyt yhteensä 12kg.

    Lenkittää en koiraa enää uskaltanut, vaan sen lenkkeily rajoittui läheisellä pellolla juoksenteluun pennun kanssa. Ilmankin koira sai suhteessa liikuntaansa todella runsaita annoksia ruokaa, ja sen minkä maha sieti. Paastopäiviäkin oli pakko pitää pahimpaan oksentelun ja ripuloinnin aikaan. Mutta vasta nyt ensimmäistä kertaa koko elämänsä aikana koiralla oli todellakin nälkä!

Pinja painaa tässä kuvassa vain tuon 33 kg. Kuva on otettu 7.1.2007.
Eli kohtalaisen hoikasta koirasta on siis kyse.

    Maaliskuu 2007 ei tuonut edelleenkään helpotusta tai selvyyttä asiaan. Ripulointi ja oksentelu jatkuivat joko vuorotellen tai yhtä aikaa, eli aikamoisessa noidankehässä oltiin. Oli todella raskasta katsoa koiraa joka oli kipeä mutta kukaan ei oikein osannut sanoa mitä koirasta hoidettaisiin ja mikä sitä vaivaa. Alkoi olla jo tilanne että oli pakko ajatella asiaa myös siltä kannalta kuinka kauan olisi järkevää pitää koira puoliväkisin elossa ilman että se kärsisi liikaa. Kipukynnyshän rottweilerilla on tunnetusti korkea, mutta kävi myös ajatus että entä jos joku kerta kun olen töissä illalla ja koira on kovasti kipeä, se käykin Novan päälle tai poikani päälle koska luulee näiden satuttavan sitä?

    Jälleen kerran oli tehtävä eläinlääkärireissu, tällä kertaa oireilivat tassunpohjat, jotka olivat turvoksissa, punaiset kauttaaltaan ja koira nuoli niitä jatkuvasti. Kahdesta jalasta oli iho kaluttu vereslihalle, kynnet lohkeilivat lisää, niitä oli nyt joka jalassa ja jopa kannuskynnet olivat lohkeilleet pahasti. Hyvä jos 2 kynttä per tassu oli normaali. Silmät olivat myös menneet sameiksi ja koiran koko yleisolemus oli vaisu. Oksentaminen oli rauhoittunut mutta maha oli aivan ripulilla. Muutama päivä myöhemmin takajalan tassussa oli iso haavauma ja nahaton alue, aivan kun olisi viiltänyt sen jonnekin vaikka näin ei ollut missään voinut edes tapahtua.

    Tassut saatiin jälleen kerran paikallishoitona rauhoittumaan, mutta koiran tila vain huononi huononemistaan, oksentelu muuttui rajummaksi ja samalla myös ripulointi. Silminnähden koira oli todella todella sairas.

    Lopulta minun oli tehtävä se raskain päätös, ja Pinja lähti sateenkaarisillalle 22.3.2007, rauhallisesti syliini nukahtaen vain 5,5 vuoden iässä. Silminnähden koira oli helpottunut kun pääsi kivuistaan; varmasti se oli ollut kipeä.

    Lopulliseksi diagnoosiksi jäi tässä tapauksessa autoimmuuniperäinen imeytymishäiriö, joka on vaivannut koiraa mitä todennäköisemmin läpi koko sen elämän.

    Eläinlääkäriasema hoiti lopetuksen todella kauniisti, toivat peiton koiran alle jonka päälle se sai käydä maate ja nukahtaa siihen. Sain olla koiran vieressä loppuun asti ja hyvästellä sen rauhassa. Yhtä kauniisti sain hyvästellä myös Nikin, vain muutama vuosi aiemmin. Ja kuin kohtalon oikusta kummallekin koiralle tuli vieläpä sama kuolinpäivä; vain vuosi ja kuukausi on eroa.

Pinja & Juhani
5.8.2005

Viimeinen kuva Pinjasta 15.3.2007
joka oli kuin varjo entisestään vaikkei mikään massiivinen ollut muutenkaan.